Poika, joka ei osannut pelätä
NÄYTELMÄ ALFRED SMEDBERGIN SADUN POHJALTA
Henkilöt:
Kertoja
Teppo
Kaunokki, lehmä
Isä
Äiti
Lapsia
Korven rouva, vihreätukkainen noita
Hurtta, Takametsän susi
Otso, Takametsän karhu
Peikkoukko
Peikkoakka
(Kotipirtissä. Äiti kutoo sukkaa, isä lukee lehteä, vauva on kehdossa ja muut lapset leikkivät lattialla nukella, autolla ja legoilla.)
Kertoja: Asuipa kerran kauan sitten eräs perhe pienessä torpassa Takametsän laidalla. Perheessä oli isä, äiti ja kahdeksan lasta, joista vanhin oli kaksitoistavuotias Teppo. Rakas perheenjäsen oli myös Kaunokki, joka oli koko pitäjän paras lehmä. Se vietti päivänsä kartanon suuressa lehmihaassa, ja joka ilta auringon laskiessa se osasi tulla ihan itsekseen takaisin kotiin kenenkään hakematta. Mutta eräänä iltana se ei tullutkaan kotiin…
Isä (laskee lehden käsistään): Jaaha, äiti, jo alkaa maha murista. Jokos olisi iltapalan aika?
Äiti: Ohoh, siellähän onkin tullut hämärä. Minäpä alan laittaa teetä ja voileipiä. Onkohan Kaunokin kello pudonnut johonkin, kun en ole kuullut sitä tänä iltana?
Isä: Niin, en muuten minäkään ole kuullut Kaunokin tulevan kotiin. Menepäs Teppo katsomaan, onko Kaunokilla kaikki hyvin.
(Teppo menee. Äiti kattaa pöytää. Teppo tulee kiireesti takaisin.)
Teppo: Isä, isä, ei Kaunokkia näy missään!
Isä: Mitä, ei kai meidän Kaunokille ole käynyt mitään? Minäpä lähden kartanolle katsomaan, josko se Kaunokki olisi jäänyt sinne hakaan.
(Isä lähtee. Muu perhe käy pöytään. Sitten lapset menevät nukkumaan. Isä palaa.)
Isä: Vaimokulta, ei Kaunokkia näkynyt missään.
Äiti: Voi voi, miten meidän käy ilman Kaunokkia? Onkohan sen joku varastanut?
Isä: Ei kai meidän Kaunokkia, kaikkihan tietävät, että se on meidän ainoa lehmämme eikä meillä ole mitään muuta omaisuutta kuin se.
Äiti: Niin juuri, ei meillä ole mitään muuta. Nyt meidät hukka perii! Aamulla mennään tarkastamaan haka. Ehkä Kaunokki on vain erehtynyt kulkemaan metsään ja eksynyt sinne.
Isä: Niin juuri. Ei Kaunokille ole voinut sattua mitään pahaa. Nyt mennään nukkumaan, ja aamulla tutkitaan asiaa enemmän!
(Menevät maaten. Näyttämö pimentyy. Sitten valaistuu, ja perhe käy taas pöytään.)
Kertoja: Aamupalan jälkeen isä lähti vanhempien lasten kanssa lehmihakaan tutkimaan Kaunokin katoamista.
(Äiti ja osa lapsista jää kotiin. Isä ja neljä lasta menevät lehmihakaan.)
Isä: Katsokaa tarkkaan, näettekö Kaunokin jälkiä missään.
Teppo: Minä taidan erottaa tuolla savessa jotain sorkan jälkiä. Olisivatkohan ne Kaunokin?
2. lapsi: Ovat ne, niissä on tuo pieni lovi, joka Kaunokin sorkkaan tuli viime kesänä.
3. lapsi (vähän kauempaa): Ne jatkuvat tänne! Kaunokki on mennyt metsän suuntaan.
4. lapsi: Hui, mitä jälkiä täällä on? Tuollaisia suuria ja syviä, eivät ne ainakaan mitään suden jälkiä ole, tai ihmisenkään!
(Kaikki menevät katsomaan.)
Isä: Voi lapset, näyttää siltä, että Takametsän hirveä Peikko on vienyt Kaunokin!
2. lapsi (alkaa itkeä): Mikä semmoinen Peikko on? Minua pelottaa!
3. lapsi: Niin minuakin. Mennään isä jo kotiin.
4. lapsi: Eihän se Peikko syö meidän Kaunokkia, isi?
Isä: Kultaseni, emme me taida enää Kaunokkia nähdä. (Huokaisee.) Mennään vain kotiin.
(Menevät kotiin. Äiti on kattanut sillä välin pöydän.)
Isä: Rakas vaimo, Takametsän Peikko on vienyt Kaunokin. Meidän pitää ruveta säästämään uutta lehmää varten. Minun pitää ottaa toinenkin työ, ja sinun on kudottava ahkerasti, jotta saamme villasukkia ja paitoja myyntiinkin. Ja silti pitää juoda ainakin vuosi pelkkää vettä.
Äiti: Voi rakkaani. Kyllä me tästä selviämme. Teemme vain kovasti työtä, ja ehkä Teppo ja Tiina jo pääsisivät kartanoon apulaisiksi, vaikka kovin nuoriahan he vielä ovat.
Isä: Niin, se olisi helpotus. Tiukkaa tulee elättää kaikkia lapsia ilman Kaunokkia.
Teppo: Äiti ja isä, älkää surko. Minä menen Takametsään ja haen Kaunokin takaisin kotiin.
Isä: Mitä sinä poika puhut? Ei Takametsään voi mennä. Joka sinne menee, ei sieltä palaa.
Äiti: Niin, siellä on muitakin kuin peikkoja: ensiksikin vihreähiuksinen noita nimeltään Korven rouva, toiseksi pelottava suuri verenhimoinen susi Hurtta ja kolmanneksi Otso-karhu, joka syö sinut yhtenä suupalana. Ja vaikka sinä näistä vaaroista selviäisitkin, peikoista sinä et selviä. Peikkoukko ja Peikkoakka eivät ikinä anna Kaunokkia noin vain takaisin.
Teppo: Mutta jos minä pyydän kauniisti ja sanon, että me emme tule toimeen ilman Kaunokkia, niin sitten he ehkä antavat sen takaisin.
Isä: Hullutusta! Menetimme jo Kaunokin, sinua emme tahdo menettää.
Teppo: Mutta kannattaahan sitä kokeilla. Minä lupaan olla varovainen ja tulla takaisin kotiin.
Äiti: Hyvä on, lapsi. Emme kai me saa sinua muuttamaan mieltäsi kuitenkaan. Lupaa olla varovainen ja muista, että ystäviä saa vain tekemällä hyvää.
Teppo: Kyllä äiti. Minä lähden heti matkaan.
_ _ _ _ _
(Näyttämönä on metsä, jonka vasemmalla laidalla on puu, keskellä pensas ja oikealla laidalla vuorenonkalo.)
Kertoja: Teppo lähti matkaan. Hän kulki pelotta Takametsän uumeniin. Pian alkoi kuulua kiukustunutta kirkumista, ja Teppo kiiruhti ääntä kohti.
(Vihreätukkainen noita on jäänyt kiinni puunoksaan tukastaan.)
Teppo: Hyvää päivää, rouva. Näyttää siltä, että teidän tukkanne on jäänyt kiinni tuohon oksaan.
Korven rouva (yrittää repiä hiuksia irti): Senkin typerä kakara! Jahka minä pääsen tästä irti, minä taion sinut rupisammakoksi!
Teppo: Voi voi, rouva hyvä. Ettehän te nyt sellaista tekisi. Kylläpäs te näytätte tarttuneen tiukasti kiinni. Antakaahan, kun minä vähän autan.
(Teppo irrottaa noidan tukan oksasta.)
Korven rouva: Sinähän olet merkillinen poika, kun autat vihollistasi. Minä olen Korven rouva ja olin aikonut löylyttää sinut, mutta taidan jättää sen tekemättä.
Teppo: Oletpa sinä kiltti! Minä olen Teppo.
Korven rouva: Mitä sinä täällä Takametsässä teet?
Teppo: Minä tulin etsimään meidän Kaunokkiamme, jonka Peikko on ryöstänyt. Meillä on kahdeksan lasta ja vain yksi lehmä, tämä Kaunokki, emmekä me tule toimeen ilman sitä.
Korven rouva: Vai peikkojen luokse sinä olet menossa. Eipä sinua voi pelkuriksi haukkua. Täällä metsässä on paljon vaarallisia olentoja, etkä sinä tule toimeen niiden kanssa, ellet ymmärrä niiden kieltä. Minä annan sinulle taikayrttiä palkaksi siitä, että autoit minua.
(Korven rouva kaivaa taskuistaan korvatulpat ja antaa ne Tepolle.)
Korven rouva: Laita nämä korviisi, niin ymmärrät kaiken, mitä eläimet sanovat.
(Teppo laittaa tulpat korviin.)
Teppo: Kiitos, Korven rouva. Mutta minun on nyt jatkettava matkaa. Näkemiin.
Korven rouva: Näkemiin, poika.
(Teppo jatkaa matkaa. Korven rouva alkaa salaa seurata häntä.)
Kertoja: Teppo kulki eteenpäin iloisena aavistamatta lainkaan, että Korven rouva seurasi häntä. Kohta Teppo kuuli tuskaista ulvomista. Hän riensi paikalle ja näki suuren suden. Noidan taikayrttien ansiosta hän ymmärsi kaiken, mitä susi sanoi.
Hurtta: Auuuuuuuuu!
Teppo: Hyvää päivää, kiltti hauva. Onko sinulla joku hätänä?
Hurtta: Senkin ruipelo! Varo vain, minä hyökkään sinun kimppuusi!
(Hurtta aikoo hyökätä, mutta samassa sen tassuun sattuu taas, ja se ulvahtaa kivusta.)
Hurtta: Auuuh! Minun tassuparkaani!
Teppo: Voi sinua ressukkaa. Mikä sinun tassuusi on käynyt? Annahan, niin katson, mikä siinä on.
(Teppo tutkii tassua.)
Teppo: Ahaa, siihen on mennyt piikki tuosta pensaasta. No niin, nyt minä nyppäisin sen pois. Tassusi pitäisi olla taas ihan kunnossa.
Hurtta (koettaa tassuaan): Ah, tuntuupa hyvältä taas. Minä olen Hurtta, Takametsän veren-himoinen susi. Aioin puraista sinua korvaan, mutta kun autoit minua, en taidakaan tehdä sitä. Kuka sinä olet ja mitä sinä teet Takametsässä?
Teppo: Minä olen Teppo ja olen matkalla peikkojen luo hakemaan takaisin meidän Kaunokki-lehmäämme, jonka peikot ovat vieneet.
Hurtta: Se on kuule kamalaa hommaa se. Peikkojen kanssa ei ole leikkimistä. Mutta koska sinä paransit tassuni, tulen näyttämään sinulle tietä.
Teppo: Kiitos, kiltti Hurtta.
(Teppo ja Hurtta jatkavat yhdessä matkaa. Korven rouva seuraa taaempana.)
Kertoja: Hurtta ja Teppo vaelsivat yhä syvemmälle metsään. Lähellä he huomasivat suuren karhun, joka söi marjoja.
Hurtta: Tuota sinun täytyy kyllä väistää, sillä se ei sääli ihmisiä eikä eläimiä. Se on Otso, Takametsän vaarallinen karhu.
Teppo: Minusta se näyttää kyllä aika säyseältä nallelta, vaikka se onkin suuri ja karvainen karhu. Jatketaan vain matkaa.
(Karhu käännähtää ja huomaa Tepon ja Hurtan. Se nousee takajaloilleen uhkaavan näköisenä.)
Otso: Murrrh!
Teppo: Onpas sinulla valtavan kumea ääni! Minä olen Teppo, ja sinä olet ilmeisesti Otso.
Otso (levittelee etukäpäliään uhkaavasti): Ärrrh!
Teppo: On tosiaan mahtava ääni, nallekulta. Ja olet myös oikein reilu, kun haluat tervehtiä minua oikein kaksin käpälin.
(Karhu aikoo juuri huitaista Teppoa, kun Korven rouva ryntää piilostaan.)
Korven rouva: Tuohon poikaan sinä et koske! Hän ei ole niin kuin muut ihmiset!
Otso: Tämä ei kuulu sinulle, noita.
(Karhu avaa suunsa ihan ammolleen, ja samassa Korven rouva tunkee sinne oksan pystyyn.)
Otso (suu ammollaan avuttomana): Aa-aa-aa.
Teppo: Hyi sinua, Korven rouva. Ei noin saa ystävälle tehdä. Eihän tuo nallekarhu mitään pahaa minulle aikonut, halusi vain upottaa minut pehmeään halaukseensa. Odotahan, Otso, niin otan tuon oksan pois leukojesi välistä.
(Teppo yrittää hetken ja saa sitten oksan pois.)
Otso (hieroo leukojaan): Se oli reilusti tehty. Minä huomaan tosiaan, että sinä et ole kuten muut ihmiset, kun autat vihollistasi.
Teppo: Mutta ethän sinä ole minun viholliseni vaan ystäväni.
Otso: Mitä sinä teet näin syvällä Takametsässä?
Teppo: Olen menossa peikkojen luo hakemaan meidän lehmäämme. Peikot ryöstivät Kaunokin.
Otso: Onpas sinulla sisua. Taidankin tulla mukaasi. Ehkä voin olla jotenkin avuksi.
(Kaikki jatkavat matkaa vuoren luo. Luolan suulla on lohkareita.)
Otso: Tuossa on pieni kolo. Siitä voit ryömiä sisään. Ja jos tarvitset apua, huuda vain minua, niin tulen apuun.
Teppo: Kiitos, mutta tuskinpa minä apua tarvitsen.
(Teppo ryömii kolosta sisään.)
_ _ _ _ _
(Teppo saapuu tupaan, jossa ovat Peikkoukko, Peikkoakka, tulisija ja Kaunokki. Kaunokki ammuu tuntiessaan Tepon.)
Peikkoukko (möreällä äänellä): Kas kas, mikäs pikkumies se sieltä tulee?
Teppo: Hyvää päivää. Minä olen Teppo ja tulin hakemaan meidän Kaunokkiamme, joka on vahingossa joutunut tänne teidän luolaanne.
Peikkoukko: Vai vahingossa? Ihan tarkoituksella minä sen varastin. Minä ja muori tarvitsemme maitoa. Ja sinusta saamme nyt oivan paistin illallispöytään. Muori hoi, tulepas tekemään keittolientä.
Peikkoakka (höröttelee ilkeästi): Jo vain, jo vain. Maukasta lihasoppaa pikkulapsesta, sitä emme olekaan saaneet pitkään aikaan, ukkoseni!
Teppo: Ettehän te nyt minusta mitään keittoa tekisi. Enhän minä ole tehnyt teille mitään pahaa.
Peikkoukko: Luule mitä luulet.
(Peikkoukko alkaa raahata Teppoa väkisin pataa kohti. Kaunokki ammuu hätääntyneenä.)
Teppo: Otso tänne! Otso tänne!
(Otso viskelee luolan suulla olevan lohkareet pois, ja Korven rouva, Hurtta ja Otso juoksevat luolaan.)
Otso (takajaloillaan pelottavasti): MURRRRH!
(Peikkoukko päästää irti Teposta, joka juoksee Hurtan taakse piiloon. Hurtta ajaa muristen Peikkoakan pois näyttämöltä, ja Otso riepottaa Peikkoukon pois näyttämöltä. Korven rouva ottaa Kaunokin ja vie sen ulos. Teppo, Hurtta ja Otso menevät myös ulos.)
Korven rouva: No niin, Teppo, tässä on nyt sinun Kaunokkisi.
Teppo: Kiitos teille kaikille avusta. En minä olisi tainnut saada Kaunokkia sieltä yksinäni.
Otso: Se oli palvelus palveluksesta.
Teppo: Minun ja Kaunokin on aika palata kotiin. Äiti ja isä varmaan jo odottavat meitä.
Hurtta: Tuletko sinä katsomaan meitä uudestaan?
Otso: Niin, sinä olet kyllä tervetullut Takametsään takaisin koska vain.
Korven rouva: Peikoista ei taida täälläpäin enää olla haittaa.
Teppo: Kiitoksia, kyllä minä tulen teitä katsomaan. Näkemiin.
Otso, Hurtta ja Korven rouva: Näkemiin, näkemiin.
(Otso, Hurtta ja Korven rouva jäävät heiluttamaan, kun Teppo vie Kaunokkia kotiinpäin.)
Kertoja: Niin Teppo sai Kaunokin takaisin peikoilta. Kotona oltiin hyvin onnellisia, kun Teppo palasi turvallisesti lehmän kanssa kotiin. Peikot puolestaan pelästyivät niin paljon pikkupoikaa, joka ei lainkaan pelännyt heitä, että he päättivät muuttaa koko Takametsästä pois. Otso, Hurtta ja Korven rouva viettivät vielä monia hauskoja hetkiä Takametsässä yhdessä Tepon kanssa, vaikka kovin moni muu ei sinne ikinä uskaltautunutkaan.
