Punahilkka
NÄYTELMÄ KANSANSADUN POHJALTA
Henkilöt:
Kertoja
Punahilkka
Äiti
Isoäiti
Susi
Metsästäjä
Kertoja: Olipa kerran tyttö, jota kutsuttiin Punahilkaksi. Hänen äitinsä oli tehnyt hänelle punaisen päähineen, ja tyttö piti siitä niin kovasti, että piti sitä aina päässään. Punahilkka oli hyvin kiltti tyttö. Hän astui yhdessä äitinsä kanssa metsän laidassa. Kaukana metsän keskellä asui Punahilkan isoäiti.
(Äiti valmistelee koria keittiössä.)
Äiti: Punahilkka! Tulepas tänne!
Punahilkka (tulee juosten sisään): Niin äiti?
Äiti: Käy viemässä tämä kori isoäidille. Hän on sairaana vieläkin eikä varmaankaan ole jaksanut nousta tekemään ruokaa. Tässä on hänelle vähän evästä.
Punahilkka: Selvä on, äiti. Saanko jäädä sinne yöksi?
Äiti: On parempi, että tulet illaksi kotiin, jotta isoäiti saa levätä. Muistathan tien isoäidin luo?
Punahilkka: Muistan kyllä, pitää vain seurata polkua koko ajan eikä saa poiketa polulta.
Äiti: Juuri niin. Jos poikkeat polulta, et ehkä enää löydä sitä uudelleen ja eksyt metsään. Äläkä puhu ventovieraiden kanssa!
Punahilkka: En puhu. Hei sitten!
_ _ _ _ _
Kertoja: Pikku Punahilkka lähtee taivaltamaan kohti isoäidin mökkiä. Päivä on kaunis ja Punahilkka hyppelee iloissaan eteenpäin. Yhtäkkiä puun takaa hyökkää…
Punahilkka (kiljaisee): Susi!
Susi (huuliaan lipoen): Kas kas, pieni tyttö. Mitä sinulla on korissasi?
Punahilkka: En minä kerro. Äiti on kieltänyt puhumasta vieraille.
Susi: Mutta sepä on viisas neuvo. Hyvää päivää, nimeni on Susi Hukka.
Punahilkka: Minä olen Punahilkka.
Susi: No niin, nyt emme ole enää vieraita. Minne olet matkalla, Punahilkka?
Punahilkka: Minä menen tapaamaan isoäitiä. Hän on vähän sairaana, ja minä vien hänelle ruokaa.
Susi: Missä sinun isoäitisi oikein asuu?
Punahilkka: Hän asuu metsän keskellä olevassa tuvassa. Pitää vain seurata tätä polkua perille asti.
Susi: Vai niin, vai niin… Mutta ajattelepas, Punahilkka, miten isoäitisi ilahtuisi noista kauniista kukista tuolla. Mitäs jos poimisit niitä oikein ison kimpullisen. Kyllä isoäiti tervehtyisi saman tien, kun saisi katsella noin kauniita kukkia!
Punahilkka: Voi, niin varmaan parantuisikin! Ne ovat kyllä tosi kauniita. Kiitos neuvosta, kiltti herra Hukka! Minäpä poimin isoäidille oikein ison kimpun!
Susi (höröttäen viekkaasti): Teepä se, pikku namupala…
Kertoja: Punahilkka poimii kukkia, mutta aina kun hän on poiminut yhden kauniin kukan, hän näkee toisen vielä kauniimman vähän edempänä. Vasta kun kori on jo puolillaan kukkia, hän huomaa joutuneensa harhaan polulta. Sillä välin susi juoksee isoäidin talolle. Suden päässä on kehkeytynyt viekas suunnitelma.
_ _ _ _ _
(Isoäiti makaa vuoteessaan torkkuen myssy päässään peitto vedettynä leukaan asti. Susi koputtaa oveen.)
Isoäiti (voipuneella äänellä): Sinäkö se olet, pikku Punahilkka?
Susi (kimittäen): Juu, minä se olen, isoäiti.
Isoäiti: Avain on siinä kukkaruukussa oven pielessä. Tule sisään, kultaseni.
Susi: Selvä on, isoäiti.
(Susi tulee sisään, astelee sängyn luo ja ahmaisee isoäidin kitaansa. Sitten hän laittaa myssyn päähänsä ja asettuu peiton alle.)
Kertoja: Punahilkka on löytänyt takaisin polulle pitkän etsimisen jälkeen. Vihdoin hän saapuu isoäidin ovelle.
(Punahilkka koputtaa oveen.)
Punahilkka: Isoäiti, oletko hereillä? Se olen minä, Punahilkka.
Susi (käheästi): Tule sisään vain.
(Punahilkka tulee sisään ja astelee sängyn luo.)
Punahilkka: Hei isoäiti! Minä toin sinulle vähän ruokaa, ja katso, kuinka ihania kukkia minä sinulle poimin! Minä kyllä meinasin ihan eksyä metsään näitä poimiessani.
Susi: Voi sentään, eksyminen käy niin helposti. Mutta ovatpa ne tosiaan kauniita. Laita ne sinne pöydälle ja tule istumaan tähän sängynlaidalle, kultaseni.
Punahilkka: Voi isoäiti, näytätpä sinä omituiselta. Miksi sinulla on noin isot korvat?
Susi: Jotta kuulisin sinun heleän äänesi paremmin, kultaseni.
Punahilkka: Mutta miksi sinulla on noin isot silmät, isoäiti?
Susi: Jotta näkisin sinun kauniit kasvosi paremmin, pikku mussukkani.
Punahilkka: Isoäiti, miksi sinulla on noin isot hampaat?
Susi (hyökäten Punahilkan kimppuun): Jotta voisin syödä sinut paremmin!
(Susi ahmaisee Punahilkan ja käy takaisin nukkumaan maha täynnä. Pian se alkaa kuorsata kovaan ääneen.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Mökin ohi kulkee metsästäjä. Hän kuulee ulos asti kuorsaamisen ja ajattelee, että nyt ei vanhalla rouvalla ole kaikki hyvin. Hän kurkistaa varovasti ikkunasta.
Metsästäjä: Hyvänen aika, sängyssähän kuorsaa susi! Se on varmaan syönyt muorin. Nyt on pantava toimeksi ja nopeasti.
(Metsästäjä hiipii sisälle ja kolauttaa suden tainnoksiin. Sitten hän leikkaa puukolla suden mahan auki. Sieltä kömpii esiin Punahilkka.)
Punahilkka: Kiitos, kiltti herra! Susi söi minut, ja siellä mahassa on vielä isoäitikin.
(Metsästäjä auttaa isoäidinkin ulos.)
Isoäiti: Oi voi, susi ihan yllätti minut. Luulin sitä sinuksi, lapsikulta! Mutta nyt me pelastuimme, kiitos metsästäjän.
Metsästäjä: Vaara ei ole vielä ohi. Mennään hakemaan pihasta isoja kiviä!
(Metsästäjä, isoäiti ja Punahilkka hakevat pihalta isoja kiviä ja tuovat ne sisään.)
Metsästäjä: No niin, nyt tungetaan kivet suden vatsaan, ennen kuin se herää.
Isoäiti: Otapas Punahilkka tuolta laatikosta neula ja lankaa.
(Punahilkka ompelee suden mahan kiinni. Sitten kaikki kolme menevät piiloon odottamaan suden heräämistä.)
Susi (nousee venytellen): Hohhoijaa, kun minä nukuin makeasti. Mutta kylläpä päätäni kivistää, ja mahakin on arka. Taisi se vanha akka olla liian sitkeää lihaa jo.
(Susi hoipertelee pois.)
Kertoja: Sudesta ei sen koommin kuultu. Ehkä kivet painoivat sen mahassa niin, että se putosi jokeen ja hukkui. Ainakaan pikku Punahilkka ei enää koskaan törmännyt Susi Hukkaan matkalla isoäidin luo.
