Tittelintuure
NÄYTELMÄ KANSANSADUN POHJALTA
Henkilöt:
Kertoja
Camilla, köyhä tyttö
Camillan isä
Kuningas
Kalevi, palvelija
Tittelintuure, ilkeä pieni peikko
Kertoja: Olipa kerran kaukana täältä pieni kuningaskunta, jonka nuori kuningas etsi itselleen puolisoa. Tuossa valtakunnassa asui myös köyhä mutta kaunis neito, Camilla, isänsä kanssa. Eräänä päivänä Camillan isä tapasi heidän mökkinsä ohi kulkevan kuninkaan palvelijan, Kalevin.
Isä: Hoi, mies, pysähtykää!
Kalevi: Niin, herra?
Isä: Tehän olette kuninkaan palvelija?
Kalevi: Niin olen. Mitä sitten?
Isä: Viekää kuninkaalle viesti, että minun tyttäreni on kuvankaunis ja annan hänet kuninkaalle puolisoksi.
Kalevi (nauraa): Hölmö, ei kuningas tänne tule tyttöä kosimaan. Hänellä on hovissaan yltäkyllin kauniita naisia, joista valita puoliso.
Isä: Mutta enpä usko, että noista naisista on siihen, mihin minun tyttärestäni!
Kalevi: No, miksi teidän tyttärenne sitten olisi parempi kuin rikkaat ja hienot aatelisneidit?
Isä: Minun Camillani osaa kehrätä oljista kultalankaa!
Kalevi (kiinnostuneemmin): Niinkö? Sepä on oiva kyky köyhälle naiselle. No, voisinhan minä mainita hänestä kuninkaalle tänä iltana. Jos hän on kiinnostunut, minä tulen huomenna hakemaan tytärtänne.
(Kalevi menee. Camilla tulee pihaan.)
Camilla: Isä, kenen kanssa sinä juttelit?
Isä: Kuninkaan palvelijan vain. Kerroin hänelle, että sinä osaat kehrätä oljista kultaa.
Camilla: Mutta isä! Kuinka sinä saatoit sellaista valehdella? Enhän minä mitään sellaista osaa!
Isä: Viis siitä. Jos kuningas haluaa tavata sinut, sinä hurmaat hänet ilman mitään kultalankataitojakin, ja meidän loppuelämämme on turvattu.
Camilla: Voi isä, et olisi saanut valehdella. Mutta tuskinpa kuningas on silti kiinnostunut tällaisesta köyhästä tytöstä. Tulehan nyt, hernesoppa odottaa.
(Isä ja Camilla menevät sisään.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Mutta Camilla oli väärässä. Seuraavana päivänä Kalevi saapuu hakemaan tyttöä hoviin.
Kalevi (kolkuttaa oveen): Avatkaa! Minulla on käsky kuninkaalta!
Isä (avaa oven): No päivää! Kuningas oli sitten kiinnostunut minun kauniista tyttärestäni?
Kalevi: Kuningas on kiinnostunut tytöstä, joka osaa kehrätä kultalankaa. Kauneudesta viis.
Isä: Mikä onni hänelle, kun hän huomaa, että tyttö on vielä kauniskin. Camilla! Tulehan tänne!
(Camilla tulee ovelle.)
Camilla: Niin isä?
Isä: Tämä mies on nyt tullut hakemaan sinua kuninkaanlinnaan.
Camilla: Isä! Mutta enhän minä osaa…
Isä: Suu suppuun, tyttö. Muista olla viehättävä. Eikä mitään vastaväitteitä!
Camilla (allapäin): Hyvä on, isä. Hyvästi, isä.
(Camilla ja Kalevi lähtevät.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Kuninkaanlinnassa tyttöä jo odotettiin. Kuningas opasti tytön linnan torniin, jossa odotti rukki ja kasa olkia.
Kuningas: No niin, tyttö. Minä lupaan, että otan sinut vaimokseni, jos todella osaat kehrätä oljista kultalankaa. En minä kultalankaa niinkään tarvitse, mutta huijaria minä en ainakaan nai. Jos käy ilmi, että olet valehdellut päästäksesi minun suosiooni, minä heitän isäsi vankityrmään ja heitän sinut tornista alas.
Camilla (surullisena): Minä ymmärrän, teidän korkeutenne.
Kuningas: Sinulla on yö aikaa kehrätä. Aamulla minä tulen katsomaan, mitä olet saanut aikaan.
Camilla: Hyvä on, teidän korkeutenne.
(Kuningas lähtee. Camilla heittäytyy tuolille ja itkee.)
Camilla: Voi minua poloista! Ja voi isäraukkaa, joka tahtoi vain minun parastani! Nyt meidät hukka perii! Miten ihmeessä minä muka saisin kehrättyä oljista kultalankaa?
(Esiin hypähtää pieni ukkeli.)
Tittelintuure: Kas kas, mikäs tyttö se täällä parkuu?
Camilla: Hyvänen aika, mistä sinä siihen tupsahdit?
Tittelintuure: Tuostapa vain kivenkolosta. Mitä sinä vollotat?
Camilla: Voi, minä olen niin onneton! Isäni meni valehtelemaan kuninkaalle, että minä muka osaan kehrätä oljesta kultalankaa, ja nyt kuningas vaatii minua näyttämään taitoni. Jos ei tuo olkikasa ole aamuun mennessä muuttunut kultalangaksi, kuningas surmauttaa sekä minut että isäni!
Tittelintuure (viekkaasti): Hmm, hmm… Minä tietysti osaisin kehrätä kultalankaa noista oljista…
Camilla: Osaatko? Voi, minä annan sinulle ihan mitä tahansa, jos autat minua!
Tittelintuure: Ihan mitä tahansa? Siis IHAN mitä tahansa?
Camilla: Varmasti annan. Minä lupaan!
Tittelintuure: Jos minä kehrään noista oljista kultalankaa ja sinä saat säilyttää henkesi ja pääset kuningattareksi, niin minä tulen vaatimaan sitten ajallaan palkkaani.
Camilla: Hyvä on, sovittu!
Kertoja: Niin ukkeli kävi työhön. Aamun sarastaessa oljet olivat muuttuneet kultalangaksi, ja juuri, kun oveen koputettiin, ukkeli katosi.
Camilla: Sisään.
Kalevi (apeasti): Hyvää huomenta, tyttörukka. Minä tulen… oih, mitä kummaa! Oljethan ovat muuttuneet kultalangaksi! Minä olin tulossa hakemaan teitä surmattavaksi, sillä en voinut kuvitellakaan, että joku oikeasti osaisi kehrätä oljista kultaa!
Camilla: Niin, se on kultalankaa nyt. Ihan niin kuin isäni lupasi.
Kuningas (tulee huoneeseen): Hyvää huomenta. Kas vain, minä huomaan, että isäsi on puhunut totta. Siinä tapauksessa minäkin pidän lupaukseni. Sinusta tulee minun puolisoni, ja isäsi saa muuttaa tänne linnaan myös.
Camilla: Kiitos. Mutta teidän on luvattava minulle, ettei minun enää ikinä tarvitse kehrätä kultaa oljista.
Kuningas: Minä lupaan.
(Kaikki poistuvat.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Niin kuningas nai Camillan. Häitä juhlittiin monta päivää, ja Camillan ja hänen isänsä elämä näytti muuttuvan kertaheitolla kaikeksi siksi, mistä he olivat aiemmin vain unelmoineet. Pian kuningas ja Camilla rakastuivat toisiinsa syvästi, ja he unohtivat, että mitään kultalankaa oli ikinä kehrättykään. Vuoden kuluttua heille syntyi pieni poika.
(Camilla tulee vauva sylissään hienoissa vaatteissa. Hän hyräilee vauvalle tuutulaulua.)
Camilla: Tuu, tuu, tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla… Ihana pikku vauvani, voi, kuinka hurjasti minä sinua rakastan. Kyllä isäsi ihmettelee, kun hän palaa matkaltaan, kuinka sinä olet taas kasvanut.
(Ukkeli hypähtää esiin ja kumartaa pilkallisesti.)
Tittelintuure: No niin, kuningatar. Minä olen tullut perimään saataviani.
Camilla: Mitä, kuka sinä olet? Mitä saatavia? Mene pois, lapsi pelästyy!
Tittelintuure: Ei taida rouva kuningatar muistaa, miten hän itkeä vollotti vuosi sitten tässä samassa tornissa, kun piti kehrätä oljista kultalankaa?
Camilla: Minä… kyllä muistan.
Tittelintuure: Ja sinähän lupasit minulle palkan, kun minä kehräsin sen kultalangan?
Camilla: Sinähän hävisit sitten, enkä pystynyt maksamaan mitään.
Tittelintuure: Minun piti ensin odottaa. Ja nyt minä olen odottanut tarpeeksi. Minä tulin vaatimaan itselleni palkaksi tuota lasta.
Camilla (alkaa itkeä): Voi ei, et sinä voi viedä minulta lastani! Hän on kallein aarteeni! Minä annan mitä tahansa muuta, kultaa, hopeaa, kruununi, jalokiveni! Mutta älä vie lastani!
Tittelintuure: Minulla on luolassani tarpeeksi kultaa ja jalokiviä. Lasta minulla ei ole.
Camilla: Anna armoa! Minä annan mitä tahansa muuta! Enkö minä mitenkään saata perua tuota lupausta? Minä olin silloin kuoleman oma ja lupasin mitä vain, jotta isä ja minä saisimme pitää henkemme.
Tittelintuure: No, minä voin antaa sinulle kolme päivää lisäaikaa, jotta saat hyvästellä lapsesi. Ja lupaan vaikka senkin, että jos arvaat minun nimeni, lupauksesi raukeaa ja saat pitää lapsen. Minä saavun kolmena iltana kysymään minun nimeäni, ja joka kerta saat arvata kolme kertaa.
Camilla: Miten ihmeessä voisin arvata sinun nimesi satojen nimien joukosta?
Tittelintuure: No, annan vinkin: se alkaa T:llä. Mietipä sitä! Minä tulen huomenillalla. Näkemiin!
(Tittelintuure menee pois. Camilla ja lapsi menevät pois.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Camilla mietti ankarasti koko päivän, mikä tuon pienen peikon nimi voisi olla. Illalla ukkeli ilmestyi hänen eteensä tornihuoneessa.
Tittelintuure: No niin. Minä tulin nyt (nauraa pilkallisesti). Mikähän minun nimeni mahtaa olla?
Camilla: Olisikohan se Tepsu?
Tittelintuure: Eipä olekaan! Toinen arvaus?
Camilla: No, jos se olisi Tyrkäs?
Tittelintuure (hihittää voitonriemuisesti): Ei, ei vieläkään oikein!
Camilla: Ehkäpä se on Tumppu?
Tittelintuure (hypähtelee innoissaan): Ei, ei ole sekään! Minä palaan taas huomenna, kuningatar. Vain kuusi arvausta jäljellä!
(Ukko häviää. Camilla painaa kasvonsa käsiinsä ja poistuu.)
_ _ _ _ _
(Camilla tulee sisään.)
Kertoja: Seuraavana iltana ukkeli palasi taas ja tapasi kuningattaren tornihuoneessa.
(Ukkeli hypähtää esiin.)
Tittelintuure: Kas niin, kuningatar, mahdatteko arvata tänä iltana minun nimeni?
Camilla: Minä luulen, että se voisi olla Töpö.
Tittelintuure: Eipä vain olekaan!
Camilla: Se taitaa olla Tallukka?
Tittelintuure (taputtaa käsiään): Ei ole sekään!
Camilla: No jos se olisikin Tenho?
Tittelintuure (purskahtaa nauruun): Ei ole, ei ole! Huomenna minä saan lapsen!
Camilla: Mutta minulla on vielä kolme arvausta jäljellä!
Tittelintuure: Ikinä ei kukaan arvaa nimeäni! Huomiseen, kuningatar! Hyvästelkääpä lapsenne ajoissa!
(Ukkeli häviää, ja Camilla alkaa itkeä.)
Camilla: Kalevi, tulehan tänne!
Kalevi: Niin, teidän armonne?
Camilla: Minulla on teille elintärkeä tehtävä. Teidän on heti lähdettävä matkaan ja tiedusteltava kaikkia T:llä alkavia nimiä. Minun on huomenna arvattava erään pahan peikon nimi, tai muuten se uhkaa meitä hirveällä teolla. Olen jo yrittänyt kaikenlaista, mikä voisi sopia pikkuiselle ukkelille, ja huomenna on viimeinen tilaisuuteni.
Kalevi: Hyvä on, kuningatar. Minä lähden heti matkaan ja palaan huomenna ennen auringonlaskua. Älkää huolehtiko, teidän armonne, kyllä Kalevi auttaa!
(Kalevi lähtee.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Kalevi kiersi koko päivän kuningaskuntaa ja kyseli ihmisiltä, mikä voisi olla ilkeän peikon nimi. Hän sai kaikenlaisia ehdotuksia, mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta. Viimein, kun hän illansuussa oli palaamassa takaisin kuninkaanlinnaan erään metsän poikki, hän huomasi pikkuisen ukkelin tanssimassa nuotion ympärillä.
Tittelintuure: Hohhohhoo ja hahhahhaa, kohta lapsen tänne saan. Kuningatar ei arvaa lain, että Tittelintuure-nimen mä sain!
(Kalevi lähtee ja palaa nopeasti linnaan.)
_ _ _ _ _
Kertoja: Illalla ukko ilmestyy taas kuningattarelle. Tämä odottaa jo hermostuneena.
Tittelintuure (hyväntuulisesti): No, kuningatar, mikähän on minun nimeni?
Camilla: Se on varmaankin Turso?
Tittelintuure (innokkaasti): Ei ole!
Camilla: No sitten se on ehkä Terho?
Tittelintuure (voitonriemuisena): Ei ole! Vielä viimeinen arvaus, ja sitten minä vien lapsen!
Camilla: No… Minä arvaan, että sinun nimesi on Tittelintuure.
Tittelintuure (huutaa raivoissaan): Mitä? Mitä? Miten tämä on mahdollista? Kuinka sinä olet saanut sen selville?
(Tittelintuure polkee jalkaa ja katoaa.)
Kertoja: Niin Tittelintuure katosi. Se oli niin kiukkuinen, että halkesi kahtia, eikä siitä sen koommin kuultu. Kuningas, kuningatar ja pikku prinssi saivat elää rauhassa törmäämättä enää ikinä peikkoihin.
