Rouva Holle
NÄYTELMÄ KANSANSADUN POHJALTA
Henkilöt:
Äiti
Rouva Holle
Ulla
Alla
Omenapuu
Leivät
Kääpiö
(Ulla ja Alla ovat kotona. Ulla kutoo, Alla loikoilee. Äiti tulee huoneeseen.)
Äiti: Alla, jos et tee mitään, niin tulepas auttamaan minua ruuanlaitossa.
Alla: En minä nyt jouda. Minä lepään.
Ulla: Äitikulta, minä tulen.
(Äiti ja Ulla lähtevät. Hetken kuluttua Ulla palaa harjan kanssa ja alkaa lakaista.)
Ulla: Saisit sinäkin joskus jotain tehdä. Äitiparalla on niin paljon työtä, että meidän pitää auttaa häntä.
Alla: No en minä nyt ainakaan ruokaa aio tehdä. Sipulia kuoriessakin alkaa vesi valua silmistä, ja sitten koko naama on ihan punainen.
Ulla: Voisithan sinä auttaa minua nyt siivoamaan.
Alla (ylimielisesti): Ulla-kulta, siivoa sinä vain. Minä en rakkoja käsiini halua.
Ulla: Mutta pitäähän täällä siivotakin välillä, eikä äiti ehdi tehdä kaikkea.
Alla: Palkatkoon palvelijan. Minä en jouda.
Ulla: Ei meillä sellaiseen ole varaa. Ja etkö sinä ole kuullut sitä sanontaa, että “ahkeruus tytön kaunistaa“?
Alla: Rakot ja punainen naama eivät kaunista ketään. Taidan tästä mennä laittamaan vähän ryppyvoidetta ja ottaa sitten kauneusunet.
(Alla lähtee pois. Äiti tulee sisään.)
Äiti: Voisitko sinä, Ulla-kiltti, käydä hakemassa kaivosta vähän vettä?
Ulla: Tottakai, äiti.
(Ulla jättää harjan ja menee ulos. Hän kumartuu kaivon ylle.)
Ulla: Mikäs tuolla kaivossa oikein läikähtelee? Ihan kuin siellä olisi valoa kaivon pohjalla…
(Kumartuu katsomaan kaivoon ja putoaa sinne. Herää hetken kuluttua.)
Ulla: Hyvänen aika, miten minä tänne jouduin? Missä on kaivo, missä koti ja äiti? (Katselee ympärilleen.) Onpa tämä omituista.
(Lähtee kävelemään ja tulee omenapuun luo.)
Omenapuu: Tyttö, hei, sinä siinä!
Ulla (itsekseen): Kummallista, ihan kuin tuo omenapuu puhuisi minulle!
Omenapuu: Tyttö kiltti, ravista minua! Omenani ovat jo ihan kypsiä. Oksani eivät enää kestä kauan niiden painoa.
Ulla: Tokihan minä sen voin tehdä.
(Ulla ravistaa puuta, omenat putoilevat. Hän kerää ne koriin ja jatkaa matkaa. Vastaan tulee iso uuni.)
Uuni: Tyttö, pysähdy!
Ulla (itsekseen): Merkillistä, ihan kuin ääni tulisi tuosta uunista.
Uuni: Voisitko sinä ottaa leipäni ulos? Ne ovat jo tarpeeksi paistuneita. Kohta ne jo palavat!
Ulla: Voinhan minä sen tehdä.
(Ulla ottaa uunikintaat ja ottaa uunista pellillisen leipiä. Sitten hän jatkaa matkaa. Vastaan tulee talo.)
Ulla: Mahtaisinko saada täältä vähän ruokaa ja yösijan?
(Ulla koputtaa oveen. Oven avaa vanha akka.)
Rouva Holle: Hyvää päivää.
Ulla: Päivää. Minä olen Ulla. Voisinkohan saada täältä ruokaa ja yösijan?
Rouva Holle: Tietysti saat. Mutta voisitko jäädä minun luokseni? Minä tarvitsen apulaista. Jos teet työsi kunnolla, niin minä palkitsen sinut hyvin. Minä olen rouva Holle.
Ulla: Hyvä on, rouva Holle. Mitä minun tulee tehdä?
Rouva Holle: Sinun tulee pitää paikat siisteinä ja auttaa minua keittiössä. Joka aamu sinun pitää pöyhiä peittoni niin huolellisesti, että höyhenet pöllyävät, sillä silloin sataa lunta maan päällä. Joka päivä sinun pitää kirjailla päiväpeitteeseen kukkia, koska silloin kevät puhkeaa maan päälle. Ja joka ilta sinun pitää huolehtia siitä, että yölampussa on valo, jotta keskiyön aurinko ei lakkaisi kesällä paistamasta.
Ulla: Ei se kuulosta kovin hankalalta. Kyllä minä varmaan noista töistä selviän.
(Ulla menee sisään. Näyttelijät poistuvat.)
_ _ _ _ _
(Ulla tulee, hyräilee, siivoaa, pöyhii peittoa, kirjailee kukkia, tarkastaa lampun. Sitten hän menee pois.)
_ _ _ _ _
(Ulla ja rouva Holle tulevat näyttämölle.)
Ulla: Kuulkaahan, rouva Holle. Te olette ollut hyvä emäntä ja minä olen viihtynyt täällä. Mutta minä kaipaan kotia ja perhettäni. Haluaisin lähteä kotiin, jos ette pane sitä pahaksenne.
Rouva Holle: Sinä olet ollut ahkera ja kunnollinen tyttö. Olen iloinen siitä, että haluat takaisin kotiin, ja koska olet palvellut minua niin hyvin, johdatan sinut itse kotiin. Tässä laukussa on sinun palkkasi.
(Rouva Holle vie Ullan kaariportin luo.)
Rouva Holle: Kun kuljet tuosta portista läpi ja jatkat matkaa, löydät kotiisi ennen pitkää. Hyvästi.
Ulla: Hyvästi, rouva Holle.
(Samalla kun Ulla astuu portin läpi, portin päällä istuva kääpiö varistaa hänen päälleen kultapölyä. Ulla jatkaa matkaa ja saapuu kotiin.)
Ulla: Äiti, äiti, olen kotona taas!
Äiti (halaa onnellisena Ullaa): Lapseni, olen kaivannut sinua! Missä sinä olet ollut?
(Alla saapuu huoneeseen.)
Alla: Ai Ulla, sinä olet näköjään taas täällä. Mutta miten sinun hiuksesi noin kiiltävät? Ihan kuin niillä olisi kultapölyä! Mistä sinä tuollaista sampoota olet saanut? Minäkin tahdon sellaista!
Ulla: En oikein tiedä. Menin hakemaan vettä kaivolta ja näin, että ihan kuin siellä pohjalla olisi ollut valoa. Sitten minä kumarruin ja yhtäkkiä olinkin jossain ihan muualla. Ja siinä maassa oli puhuva omenapuu, joka pyysi minua varistamaan oksiltaan omenia, ja sitten siellä oli uuni, joka pyysi ottamaan leivät sisältään. Ja sitten minä tapasin rouva Hollen, jonka luokse minä jäin. Hän tarvitsi apulaista. Siellä minä sitten tein kaikkia kotihommia. Sitten minulle tuli koti-ikävä, ja rouva Holle opasti minut kotiin. Hän antoi minulle tuon laukullisen palkaksi, ja portin läpi kulkiessani satoi kultapölyä.
Alla: Mitä tuossa laukussa sitten on?
Ulla: En minä ole vielä katsonut, minulla oli niin kiire äidin luo. Katso sinä, mitä siellä on.
(Alla avaa laukun ja kaivaa esiin aarteita.)
Alla: Oih, kultaa ja timantteja! Minä haluan tämän kaulakorun!
Äiti: Mutta Alla, et sinä sitä voi ottaa. Sehän on Ullan palkka hyvästä työnteosta.
Alla: Pyh. Minäpä menen myös rouva Hollen luo ja ansaitsen kaksin verroin enemmän koruja.
(Alla juoksee ulos, menee kaivolle ja hyppää sinne. Pian hän herää.)
Alla: No niin, nyt vain etsimään sitä vanhaa akkaa.
(Alla kulkee omenapuun luo.)
Omenapuu: Tyttö hei, pysähdy! Voitko ravistaa oksiani? Ne eivät kohta enää kestä näiden omenien painoa.
Alla: Vähät minä siitä välitän. Minulla on kiire hankkimaan aarretta.
(Jatkaa matkaa ja tulee uunin luo.)
Uuni: Tyttö hyvä, voisitko ottaa leipäni uunista? Ne palavat kohta.
Alla: Sen kun palavat. Mitä se minua kiinnostaa.
(Jatkaa matkaa ja tulee talolle. Koputtaa oveen. Rouva Holle avaa.)
Alla: Päivää. Minä olen Alla. Olisiko täällä jotain töitä minulle?
Rouva Holle: Jaahas, onhan toki. Edellinen piikani lähti vastikään. Minä olen rouva Holle. Mitä sinä osaat tehdä?
Alla: Minä osaan ihan mitä vain, pyykätä, kokata, siivota…
Rouva Holle: Hyvä on. Sinun tehtäväsi eivät tule olemaan vaikeat. Sinun pitää auttaa keittiössä ja siivota. Sitten pitää pöyhiä peittoani joka päivä niin, että höyhenet pöllyävät, sillä silloin sataa lunta maan päällä. Sinun pitää myös kirjailla kukkia päiväpeitteeseen, sillä se saa kevään puhkeamaan maan päälle. Joka ilta täytyy varmistaa, että yölamppu palaa, jotta maan päällä olisi valkeat kesäyöt.
Alla: Minä teen kaiken tuon hyvin mielelläni, rouva Holle.
Rouva Holle: Selvä on. Jos palvelet minua kunnolla, palkitsen sinut hyvin.
(Menevät sisään.)
_ _ _ _ _
(Alla tulee harja kädessä ja harjaa hetken laiskasti. Istuu sitten ja nostaa jalat pöydälle ja rupeaa torkkumaan. Rouva Holle tulee sisään.)
Rouva Holle: Alla! Mitä sinä täällä torkut? Eikö sinun pitänyt lakaista lattia ja sen jälkeen laittaa lounasta?
Alla: Eihän täällä ole edes kauhean likaista. Sitä paitsi minä olen laihdutuskuurilla, joten tee sinä itsellesi vain ruokaa.
Rouva Holle: En minä kyllä tuollaista piikaa tarvitse, joka ei hoida velvollisuuksiaan.
Alla (innostuneena): Jaa, minä olenkin tässä ajatellut, että olisi jo aika mennä kotiin. Taidan lähteä täältä saman tien.
Rouva Holle: Jos sinusta siltä tuntuu, niin saat tietysti mennä. Minä saatan sinut portille ja opastan kotipolkusi alkuun.
Alla: Kai minä palkan saan, kun sentään viikon ajan majailin täällä?
Rouva Holle: Toki sinä saat sen, mikä sinulle kuuluu. (Ottaa esiin laukun.) Tässä laukussa on palkkasi.
(Rouva Holle ja Alla menevät kaariportille.)
Rouva Holle: Heti portin takaa alkaa polku. Kulje sitä pitkin, niin löydät perille. Hyvästi, Alla.
Alla: Heippa sitten vaan.
(Alla astuu portista. Samassa kaariportin päällä istuva kääpiö varistaa hänen päälleen tomua ja likaa. Alla juoksee itkien kotiin.)
Alla: Äiti, äiti! Se oli hirveä paikka! Minun piti tehdä töitä melkein tauotta, ja katso, mitä sain palkakseni: vain likaa!
Äiti (tulee lohduttamaan Alla naurahtaen): Voi minun tyttöäni. Jouduitko oikeasti töihin?
Ulla: Mutta saithan sinäkin laukun.
Alla (pyyhkii kyyneleensä ja innostuu): Ai juu! Mitähän aarteita siellä on?
(Kurkkaa laukkuun ja vetää esiin rikkinäiset kalsarit. Alkaa uudelleen itkeä. Äiti ja Ulla nauravat.)
Äiti: No no, Alla. Jospa sinä olisit oppinut jotain tästä?
Alla: Ai mitä?
Äiti: “Muista, jos sua laiskottaa: et ilman vaivaa palkkaa saa”.
